Klarigo Oy
Suomen välittävämmän konsulttitalon arvot ja kulttuuri tulivat teksteissä todeksi
Mainostoimisto Sininen Härkä otti minuun yhteyttä alkusyksystä 2020. Olimme tavanneet aiemmin samana vuonna ja tulleet erinomaisesti juttuun. Olin siksi todella ilahtunut, kun Sinisen Härän CEO Nico ja Sales Director Mikko kysyivät, voisinko auttaa parin projektin sisällöntuotannossa.
Ensimmäinen yhteistyöprojektimme koski positiivisesti erilaisen konsulttitoimiston Klarigon nettisivu-uudistusta. Huomasin haastatellessani klarigolaisia, että nyt ollaan todella poikkeuksellisen henkilöstön ja organisaatiokulttuurin äärellä. Klarigolaiset välittävät aidosti toisistaan ja asiakkaistaan, ja tämä lämminhenkisyys sekä sydämellä tekeminen näkyy kaikessa toiminnassa.
Klarigon arvot ovat kaikkea muuta kuin sanahelinää; ne ovat täyttä totta ja arkipäivää. Sen sain huomata kaikissa kohtaamisissa klarigolaisten kanssa. Innostus, intohimo ja tahto palvella asiakkaita mahdollisimman hyvin välittyi, samoin kuin klarigolaisten piinkova ammattilaisuus, loistava huumorintaju ja huikeat persoonat.
Tömän kaiken halusin näkyvän lopputuloksessa, Klarigon uusien sivujen teksteissä. Näin asiakas kuvaili yhteistyötämme:
"Olimme uusimassa Klarigolla nettisivujamme, ja tiesimme, että meillä on erityisesti haasteita tekstin tarinallistamisessa ja ylipäänsä tekstien luomisessa täysin tyhjästä. Olimme heti ensi tapaamisesta lähtien onnellisia, että Sara tuli meille avuksi. Oli äärettömän helppo lähestyä häntä ja kertoa avoimesti hänelle, mikä meille on vaikeaa ja miksi. Hänestä välittyi heti ammattitaito ja inhimillisyys.
Taustatyö toteutettiin haastattelumenetelmällä. Sara loi meille etukäteiskysymyksiä.ja haastattelutilanteissa juttelimme vapaamuotoisesti. Sara kyseli lisää ja myös haastoi meitä, mikä oli hienoa! Haastatteluiden jälkeen Sara kirjoitti tekstiluonnokset. Ensimmäisten luonnosten jälkeen pystyimme käymään Saran kanssa tehokkaasti tarvittavat muutokset.
Sara pystyi keskustelemalla kanssamme tunnistamaan arvomaailmamme, tuomaan sitä teksteihin mukaan, ja katsomaan asioita laatikon ulkopuolelta - mikä on mielestämme äärettömän tärkeä ominaisuus sisällöntuottajalle.
Saralla on äärettömän kaunis sielu, joka tuo syvyyttä tekemiseen ja yhteistyöhön. Jos tarvitset lisätietoja hankkeestamme, olemme käytettävissä."
- Marketta Iivari, kehitysjohtaja, Klarigo Oy
& Jenni Khadr, talousjohtaja, Klarigo Oy
Alihankkija Sininen Härkä antoi myös palautteen yhteistyöstämme:
"Toteutettiin Saran kanssa parin meidän verkkosivuprojektin sisältötekstit. Sara hoiti projektit mutkattomasti, itsenäisesti ja laadukkaasti! Ja meillä oli vielä hauskaakin. Tullaan varmasti jatkossakin tekemään projekteja yhdessä!”
- Mikko Salonen, Sales Director/Project Manager/Partner, mainostoimisto Sininen Härkä

